Asiakkaan etu on kaiken tekemisen lähtökohta

Oikeudellista mielenrauhaa, missä tahansa oletkin

Asianajaja Matti Honkanen ja varatuomari Antti Piispanen perustivat Asianajotoimisto Honkanen & Piispanen Oy:n vuonna 2018. He halusivat luoda yrityksen, jossa lakiasiat hoidetaan kustannustehokkaasti kuitenkaan laadusta tinkimättä.

Otamme tilanteen haltuun yhdessä asiakkaan kanssa.

Asiakkaan etu on kaiken tekemisen lähtökohta.  Me perehdymme asiakkaan tilanteeseen, johon löydetään oikeita, toimivia ja kestäviä ratkaisuja. Annamme luotettavaa tietoa, jotta asiakas pystyy tekemään hänelle parhaan päätöksen.

Tavoitteemme on, että asiakas on tyytyväinen saamaansa palveluun ja haluaa suositella yritystämme muillekin. Meitä ajaa eteenpäin juttujen voittaminen sekä asiakkaan luottamuksen ansaitseminen aina uudelleen.

Toimistomme sijaitsee Aviapoliksen juna-aseman vieressä lähellä Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Halutessasi voimme myös jutella etäyhteyden kautta.

 

Varaa maksuton alkuneuvottelu

 


A

Antti Piispanen

Varatuomari, toimitusjohtaja, asianajaja

Antti on erikoistunut liikejuridiikkaan, sopimusoikeuteen sekä riitojen ratkaisemiseen. Hänellä on lisäksi runsaasti kokemusta asumisen ja rakentamisen juridiikasta sekä urakkariidoista. Antilla on myös paljon kokemusta vaativista vahingonkorvausta koskevista oikeudenkäynneistä.

  • Yhtiöoikeus
  • Sopimusoikeus
  • Vahingonkorvausoikeus
  • Asuminen ja rakentaminen
  • Työoikeus
  • Perintöoikeus
M

Matti Honkanen

Asianajaja

Matti on erikoistunut sopimus- ja yhtiöoikeuteen. Hänellä on lisäksi laaja kokemus lukuisista talousrikoksia ja tulliasioita sekä työsopimuksia koskevista oikeudenkäynneistä. Matilla on myös pitkä kokemus kansainvälisten asioiden hoitamisesta. Hän on asunut useita vuosia ulkomailla Saksassa, Venäjällä ja viimeksi Espanjassa. Matti palvelee ulkomaisia asiakkaita useilla eri kielillä.

  • Sopimusoikeus
  • Yhtiöoikeus
  • Työoikeus
  • Tullioikeus