Tullin jälkikantopäätökset

Kansainvälistä kauppaa harjoittavat yritykset ja huolitsijat ovat usein Tullin tarkastuksien kohteena. Näissä menettelyissä Tulli voi tarkastaa maahantuotujen tavaroiden tullausten oikeellisuuden. Tarkastuksessa Tulli saattaa esimerkiksi perehtyä yrityksen maahantuomiin tuotteisiin liittyviin asiakirjoihin. Lopputuloksena voi olla, että yritys vastaanottaa Tullilta jälkikantopäätösesityksiä. Miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia?

Mitä tullimaksujen jälkikanto tarkoittaa?

Jälkikanto tarkoittaa käytännössä sitä, että Tulli katsoo alkuperäisen tullauksen olleen virheellinen tai tiedoiltaan puutteellinen. Tulli esittää oman tulkintansa esimerkiksi tullinimikkeestä ja määrää jälkikäteen maksettavaksi tullivelan, joka olisi tullut Tullin kannan mukaan suorittaa jo tavaran maahantuonnin yhteydessä.

Jälkikannon perusteena voi olla esimerkiksi virheellinen tullinimike, tavaran alkuperämaan virheellinen määritys, liian alhainen tullausarvo tai puutteelliset asiakirjat. Tällöin maahantuotuun tavaraan voi soveltua esimerkiksi alun perin maksettua korkeampi tulli. Tästä esimerkki on polkumyyntitulli, jota tulee usein maksettavaksi tuodessa tavaraa EU:n alueelle esimerkiksi Kiinasta.

Monissa tapauksissa Tulli suorittaa tarkastuksen, jossa yrityksen maahantuontia arvioidaan useiden vuosien pituisen tarkastusjakson ajalta. Tällöin virheellinen menettely voi johtaa huomattavaan jälkikantoon, jos samaa käytäntöä on sovellettu laajasti ja järjestelmällisesti useisiin tuontieriin. Tavaroiden arvonlisäverotus on myös oikaistava itsenäisesti Verohallinnolle. Rahallinen intressi voi siis olla hyvinkin suuri.

Tulli voi myös määrätä sanktiona tullinkorotuksen tai virhemaksun, jotka edellyttävät tapauskohtaista kokonaisarviointia.

Kuulemismenettelystä

Tulli voi siis esittää määrättäväksi lisää tullimaksuja tai muita kantamatta jääneitä veroja sen jälkeen, kun tavarat on jo luovutettu vapaaseen liikkeeseen. Tällaista esitystä kutsutaan jälkikantopäätösesitykseksi. Sen jälkeen prosessi etenee asianosaisen kuulemiseen, jota seuraa varsinainen jälkikantopäätös.

Jo kuulemisvaiheessa kannattaa kääntyä tulliasioiden asiantuntijan puoleen. Jälkikantopäätös voi aiheuttaa yritykselle merkittäviä ja yllättäviä kustannuksia, minkä vuoksi sen perusteisiin ja oikeussuojakeinoihin on syytä perehtyä huolellisesti.

Muutoksenhaku

On tärkeää ymmärtää, ettei Tullin jälkikantopäätös ole automaattisesti oikea tai lopullinen. Tullikoodeksi ja yhdistetty tavaranimikkeistö sekä nimikkeistön tulkintasäännöt ovat monimutkaisia ja tulkinnanvaraisia. Lisäksi on syytä tarkastaa tiettyä tavararyhmää koskevasta mahdollisesta EU-lainsäädännöstä eri yksittäisiin tuottajiin sovellettavat tullit. Käytännössä ei ole harvinaista, että yrityksellä ja Tullilla on perustellusti erilainen näkemys siitä, miten sääntelyä tulisi soveltaa yksittäisessä tilanteessa.

Jälkikantopäätöksen saatuaan kannattaa arvioida huolellisesti päätöksen perusteet. Jälkikantopäätökseen voi hakea muutosta toimittamalla oikaisuvaatimuksen Tullille määräajassa. Oikaisuvaatimukseen annettu päätös muodostaa valituskelpoisen hallintopäätöksen, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen tarvittaessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lopuksi

Tullimuodollisuudet ovat monimutkaisia ja mahdolliset jälkikäteiset seuraamukset voivat olla hyvinkin merkityksellisiä. Tavaroiden luokittelu tullauksissa kannattaa aina tehdä huolellisesti. Mikäli yrityksesi on jo jälkikantomenettelyn kohteena, voi huolellisesti laadittu oikaisuvaatimus tai valitus johtaa päätöksen muuttamiseen joko kokonaan tai osittain. Muutoksenhaun mahdollisuudet kannattaa arvioida aina tapauskohtaisesti. Mikäli yritys joutuu maksamaan lisää tullia jälkikantona, on syytä arvioida huolella myös mahdolliset sopimusvastuukysymykset huolitsijan kanssa.

Avustamme yrityksiä logistiikka-, huolinta- ja maahantuontialojen oikeudellisissa kysymyksissä, päätöksenteossa, kuljetussopimuksissa ja tullimuodollisuuksien hoitamisessa. Lue lisää palveluistamme täältä.

Varaa maksuton alkuneuvottelu täältä tai soita numeroon 010 319 2030. Arvioimme tilanteenne ja kartoitamme parhaat etenemisvaihtoehdot yhdessä.

Perustajat

Soita