Testamentti – ammattilainen laatijaksi

Testamentti on vastikkeeton ja yksipuolinen oikeustoimi, jolla omistaja voi määrätä siitä, miten hänen kuolinpesäänsä on hallittava ja miten hänen omaisuutensa on jaettava kuoleman jälkeen. Testamentteja kuitenkin laaditaan melko usein puutteellisesti, jolloin testamentin pätevyys on vaarassa.

Testamentilla voi määrätä omaisuudesta lakiosaa lukuun ottamatta vapaasti. Tämän takia testamentit aiheuttavat joskus riitaisuuksia. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun testamentin laatija haluaa testamentilla jättää omaisuuttaan ensisijaisten perillisten ulkopuoliselle henkilölle tai vaikka järjestölle.

Testamenttia voi myös käyttää työkaluna verosuunnitteluun ja sillä voi määrätä omaisuudesta myös tavoilla, joiden hyödyt ovat vähemmän tunnettuja.

Testamentti asiakirjana ja testamentin muotovaatimukset

Testamentin laissa säädetyt muotovaatimukset ovat huomattavan ankarat. Vähimmäisvaatimuksena on, että testamentti on sen tekijän itse allekirjoittama ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama asiakirja. Jos testamentista puuttuu laatijan allekirjoitus, se ei täytä niin sanottua testamentin normaalimuodon vaatimusta.

Testamentin voi allekirjoittaa laatijan puolesta toinen vain, jos laatija on itse sairauden tai muun pakottavan syyn takia estynyt allekirjoittamasta asiakirjaa. Huomattavaa on, että laatijan on kuitenkin oltava testamentintekokelpoinen, jonka arvioivat testamentin todistajat. Testamentintekokelpoisuus ei kuitenkaan vaadi yleistä oikeustoimikelpoisuutta. Olennaista on, että testamentin tekijä ymmärtää asiakirjan ilmentävän oikeustoimen ja sen merkityksen eli toimii testamenttaustarkoituksessa.

Sähköisten allekirjoitusten yleistyessä on syytä muistaa, että testamenttia ei voi tehdä muotovaatimukset täyttävällä tavalla sähköisesti. Tämä johtuu siitä, että testamentin tekijä ja todistajat eivät voi allekirjoittaa asiakirjaa sähköisesti laissa määritellyllä tavalla.

Testamentin todistajista

Testamentin kahden esteettömän todistajan on oltava läsnä yhtä aikaa. Ei siis riitä, että laatii testamentin ja hankkii siihen eri aikoihin kahden eri todistajan allekirjoitukset. Mahdollisessa testamentin moitetilanteessa yhtäaikainen läsnäolo on kyettävä näyttämään toteen. Todistajien tulee tietää, että allekirjoitettava asiakirja on testamentti. Heidän ei kuitenkaan tarvitse olla selvillä testamentin sisällöstä.

Todistajien tulee olla esteettömiä perintökaaren merkityksessä. Todistajien esteettömyys arvioidaan muodollisen sukulaissuhteen tai intressin mukaan.

Testamentti jäämistöverosuunnittelun välineenä

Testamentti on erinomainen ja edelleen myös pääasiallinen jäämistöverosuunnittelun väline. Testamentilla voidaan muuttaa kuolinpesän osakassuhteita ja määrätä omaisuuden jakautumisesta lakimääräisestä perimysjärjestyksestä poikkeavalla tavalla. Omaisuuserien yksilöidystä jaosta voidaan myös määrätä testamentilla.

Perintö on nykyään verovapaata 30 000 euroon asti, joten testamentilla voi esimerkiksi määrätä tätä alittavia ”lahjoja” verovapaasti. Näin ollen testamentti voi olla erinomainen väline siirtää rahaa verotuksellisesti optimoidusti lapsenlapsille tai läheisille ystäville.

Muita mahdollisia testamentin määräyksiä

Testamentilla melko usein suljetaan pois perinnönsaajien aviopuolisot tai tulevat aviopuolisot. Näin voidaan käytännössä estää se, että esimerkiksi suvun kesämökistä osa siirtyisi lapsen tulevalle aviopuolisolle osituksessa mahdollisen eron sattuessa.

Testamentissa voi myös erikseen määrätä hallintaoikeudesta. Esimerkiksi kesämökin elinikäisen hallintaoikeuden voi määrätä leskelle. Tällöin myös omistusoikeuden saaja voi hyötyä, sillä tämä voi tehdä hallintaoikeuden arvoa vastaavan vähennyksen omaisuuden arvosta, joka laskee perintöveron määrää. Vähennyksen määrä määräytyy laista. Hallintaoikeuden lakatessa omistusoikeuden saajalle ei synny veroseuraamuksia.

Asianajajan apu ehkäisee riitoja ja virheitä sekä varmistaa testamentin pätevyyden

Testamentin laatiminen kannattaa hoitaa kerralla huolellisesti ja pätevästi, jotta vältytään epäselvyyksiltä ja riitaisuuksilta. Asiantuntijan laatima testamentti auttaa varmistamaan, että asiakirja laaditaan muotovaatimukset täyttävästi ja oikeudellisesti sitovasti sekä testamentin jättäjän tahtoa vastaavasti. Lisäksi asiantuntijan kanssa yhteistyössä laaditulla testamentilla voidaan toteuttaa sen laatijan tahtoa mahdollisimman täysimääräisesti. Asiantuntijan kanssa hyvin laadittu testamentti myös ehkäisee mahdollisia testamentin moitteita, jotka voivat pitkittää perinnönjakoa huomattavasti.

Jos tarvitset apua testamentin laatimiseen, testamentin tulkintaan ja täytäntöönpanoon tai muihin perintöoikeudellisiin asioihin, autamme mielellämme. Varaa maksuton alkuneuvottelu täältä tai soita numeroon 010 319 2030. Annamme kiinteän hintahaarukan perintöoikeudellisille tarpeillesi.

 

Perustajat

Soita