Rakennusurakan riitaisuudet kuluttajan näkökulmasta

Kuluttajien ja rakennusalan yritysten väliset riidat ovat tavanomaisia. Toisen osapuolen ollessa kuluttaja ja toisen elinkeinonharjoittaja, urakkaan sovelletaan kuluttajansuojalakia, jonka tarkoituksena on suojata kuluttajaa. Soveltamisen kannalta ei ole väliä sillä, onko elinkeinonharjoittaja pieni yhden henkilön toiminimi vai koko maan laajuudella toimiva suuri rakennusalan yritys.

 

Kuluttajansuojalakia voidaan soveltaa isoihin rakennusprojekteihin, mutta myös pieniin tasonparannuksiin. Suorituksen koko voi siis olla mitä vain esimerkiksi kesämökin rakentamisen ja saunan uusimisen väliltä.

 

Riitojen erilaisuus vaatii asianajajilta lain tuntemisen lisäksi ymmärrystä rakennusalasta ja rakennusurakoiden erityisvaatimuksista. Tämä auttaa löytämään päämiehen kannalta parhaat etenemisvaihtoehdot. Käyn seuraavaksi läpi kolme erilaista vaihtoehtoa, joiden perusteella tällainen urakkariita voidaan ratkaista.

 

 

Sovinto

 

Sovinto on aina hyvä vaihtoehto riitatilanteessa ja mahdollisen sovinnon kartoittaminen on asianajajan velvollisuus. Osaava asianajaja pystyy edistämään sovintoa tekemällä hyvin perustellun sovintotarjouksen, joka tuo esille asian oikeudellisen arvioinnin. Sen perusteella voidaan jo arvioida, millaiseen ratkaisuun päädyttäisiin tuomioistuimessa. Samalla tavalla osaava asianajaja voi arvioida vastapuolen tekemää tarjousta ja antaa tästä päämiehelleen ammattitaitoisen arvion.

 

Riidan alkuvaiheessa osapuolilla voi olla hyvinkin epärealistinen kuva oman asiansa menestymisestä ja siitä kuinka asiaa arvioitaisiin tuomioistuimessa. Alkuvaiheessa tehty arviointi voikin selkeyttää tilannetta ja mahdollistaa rationaalisten päätösten tekemisen asian edistämisestä.

 

Välillä järkevin vaihtoehto voi olla suostuminen vastapuolen sovintotarjoukseen, vaikka se saattaakin tuntua epäreilulta. Tällaisessa tilanteessa päätös on parasta tehdä asiantuntevan arvion jälkeen. Oikeusturvavakuutuksesta voidaan usein saada korvausta myös riidan päättyessä sovintoon. Päämiehen halutessa tämä selvitetään aina toimeksiannon alussa.

 

Kuluttajariitalautakunta

 

Kuluttajansuojalain omana erikoisuutena on kuluttajariitalautakunta, joka voi kuluttajan hakemuksesta antaa suosituksen riitatilanteessa. Vaikka menettely kuulostaakin yksinkertaiselta, niin se ei aina ole sitä. Tällä hetkellä suurin ongelma on todennäköisesti menettelyn kesto. Ratkaisun antamisessa kuluu helposti vuosi. Tällaisen ajan odottaminen ei ole kohtuullista ja useissa urakoissa rakentaminen on pakko saattaa loppuun ilman viivytystä.

 

Toinen kuluttajariitalautakunnan ongelma on sen ratkaisujen täytäntöönpano. Toisin kuin tuomioistuinten ratkaisut, kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat vain suosituksia, eikä niitä voida panna täytäntöön ulosoton kautta. Käytännössä tilanne on kuitenkin hyvä, sillä yritykset toimivat usein ratkaisuissa annettujen suositusten mukaan. Tämä ei kuitenkaan ole aina taattua ja riita voi pitkittyä entisestään, jos ratkaisun jälkeen asia on nostettava uudestaan tuomioistuimessa.

 

Pääasiassa kuluttajariitalautakunta on kuitenkin hyvä vaihtoehto, mikäli urakoitsija ei suostu sovintoon eikä oikeudenkäynti tunnu oikealta vaihtoehdolta.

 

Oikeudenkäynti

 

Mikäli riitaan ei saada ratkaisua sovinnolla, eikä kuluttajariitalautakunnan ratkaisua voida odottaa tai se ei ole vaikuttanut elinkeinonharjoittajan toimintaan, asiassa on edettävä oikeudenkäyntiin. Joissain tapauksissa tuomioistuimessa nostettu kanne saa vielä osapuolet hakemaan sovintoa. Yksi syy tälle on oikeudenkäyntien kustannukset, jotka nousevat usein korkeiksi. Ei ole aivan tavatonta, että osapuolten oikeudenkäyntikulut ohittavat riidan intressin. Tästä johtuen ennen asian viemistä oikeuteen, on syytä keskustella asiantuntevan asianajajan kanssa, joka voi arvioidu jutun menestymistodennäköisyyttä ja siihen liittyviä riskejä.

 

Sinua voisi kiinnostaa lukea myös

Vaihtoehdot rakennusurakan riitaisuuksien ratkaisemiseen

3D-kiinteistöt uutena työkaluna kaupunkirakentamisessa

5 syytä, miksi on hyvä laatia osakassopimus

Jutellaan ja kartoitetaan sinun tarpeesi

 

OTA YHTEYTTÄ