Asianajaja Antti Piispanen – soita 050 374 0323

Varatuomari ja asianajaja Antti Piispanen on toinen Asianajotoimisto Honkanen & Piispasen perustajista sekä yrityksen toimitusjohtaja. Antti on meidän pyöräilevä asianajaja, joka on kerennyt kartuttamaan työkokemustaan juridiikan parissa laajalla rintamalla.

 

Antilla on runsaasti kokemusta eri liikejuridiikan toimeksiannoista. Hän on toiminut muun muassa vakuutus-, rahoitus- ja logistiikka-aloilla toimivien päämiehien neuvonantajana. Antilla on myös kokemusta konkurssipesän tehtävien hoitamisesta.

 

Antti on YritysVantaan hallituksen jäsen. YritysVantaa auttaa kaikissa yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi Antti toimii sovittelijana Asianajajaliitossa.

 

 

Antilla on kokemusta tuomioistuimen toiminnasta molemmin puolin. Hän sai varatuomarin arvonimen vuonna 2018 auskultoituaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Siellä Antti myös oivalsi asianajajan työn hienouden ja samana vuonna suoritti asianajajatutkinnon.

 

Jotta juristista voi tulla asianajaja, on hänellä oltava riittävän monta vuotta työkokemusta sekä hänen tulee suorittaa asianajajatutkinto. Asianajajien toimintaa valvoo Suomen Asianajajaliitto.

 


Antille kaikki oikeudelliset tilanteet ovat kiinnostavia, ja tämän vuoksi hän ei ole lähtenyt erikoistumaan vain yhteen oikeudenalaan.

 

  • Yhtiöoikeus
    • Osakassopimus
    • Kauppasopimus ja myyntisopimus
    • Toimitus-, lisenssi-, agentti- ja palvelusopimukset
    • Yrityksen perustaminen
    • Sulautuminen ja jakautuminen
    • Yhtiömuodon muutokset
    • Johdon neuvonanto päivittäisissä oikeudellisissa kysymyksissä

 

  • Asumisen ja rakentamisen eri ongelmat ja niihin liittyvät sopimusasiat      
    • Rakennusurakkasopimus
    • Kiinteistönmuodostus
    • Lainhuuto
    • Kaavoitus
    • Asunto-osakeyhtiön hallinto

 

  • Työoikeuden eri tilanteet aina sopimuksista riitatilanteisiin
    • Työsopimus
    • Kilpailukieltosopimus
    • YT-neuvotteluiden neuvonta ja avustaminen
    • Työturvallisuuskysymykset

 

  • Vahingonkorvausasiat
  • Perintöoikeus ja testamentit
  • Oikeudenkäynnit ja sovittelu
    • Riita-asioiden sovittelu sekä tuomioistuinsovittelu
    • Oikeudenkäynnit eri tuomioistuimissa
    • Välimiesmenettely

Asianajaja Antti Piispanen

Jätä yhteystietosi ja keskustellaan lisää
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

curriculum vitae

 

11/2015                                          Sovittelun jatkokurssi, Suomen Asianajajaliitto

5/2014                                            Oikeudenkäyntiavustajalupa

3/2013                                            Oikeustieteen maisteri, Helsingin yliopisto

 

 

Antti on aviomies, elokuussa 2020 syntyneen tytön isä ja ikuinen oppija. Näillä sanoilla hän kuvailee itseään. Rauhallisuudella ja terveen järjen optimismilla Antti haluaa, että asiakkaalla on turvallinen tunne asioidessaan Honkanen & Piispasella. Toimeksiannoissa Antilla on kokemuksella hankittu taito tuoda monta näkökulmaa ratkaisun saavuttamiseksi. Toimeksiannon alettua asiakkaan ei tarvitse enää murehtia, kun asiantuntia ottaa ohjat.

 


Asiakaskokemukset

Palvelussa näkyi ja tuntui tieto ja taito, asiakaslähtöisyys, ystävällisyys ja halu auttaa. Asian hoitaminen sujui mutkattomasti ja sovitusti. Minua ymmärrettiin ja autettiin. Suosittelen 100%:sti!

-Nainen 46

 

Toiminnassa yhdistyi osaavuus, asiantuntevuus ja asiakaslähtöisyys. Kaikki hoitui nopeasti ja vaivatta, aikataulussa, tavalla jolla toivoin. Ennen kaikkea tunsin tulleeni kuulluksi.

-Nainen 35

Jutellaan ja kartoitetaan sinun tarpeesi

 

OTA YHTEYTTÄ